keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Heräteostokset ja Englanninkielinen koulutus

Päiväni on mennyt täyttäessä hakemusta englanninkieliseen amk hakuun ja ennakkotehtäviä tehdessä. vielä pitäisi matikkaakin laskeskella, huoh. Erehdyin myös menemään seppälään tänään. No tavaraahan sieltä mukaan lähti. Odotan innolla että pääsen lakkoja testaamaan, laitan sitten niistä kuvia.
Löysin mahtavan kesäpaidan, harmi että paidasta ei ollut enää oikein kokoja jäljellä, mutta paita on ihan hyvä. Yleensä minulla on tällaisten paitojen kanssa ongelmia, kun ne eivät mene kiinni rintojen kohdalta tai istu hyvin, mutta tämä paita tuntuu istuvan. Paita oli 30 euron luokkaa.


Löysin seppälästä myös mattalakkoja! NAM! Kynsilakan laadusta en tiedä, mutta hinnalla niitä ei oltu ainakaan pilattu. Hinta oli 2,95 euroa.


Tämä kynsilakka oli alennuksessa ja se oli niin kauniin tumman vihreä glitter lakka joten ostin sen, hintaa jäin vähän päälle euro. Kuva ei anna lakalle oikeutta!


Tällainen kaunis ruskea lakka lähti myös mukaan. En ole ennen tätäkään merkkiä kokeillut ja purkkikin on aina pieni. Mutta tämäkin oli vain muutaman euron.


Ostin myös kaksi Rimmelin huulikiiltoa, joka oli alennuksessa. Olivat niin herkullisen värisiä. Pinkki oli aivan ihana! Mutta tähän oranssiin sävyyn ollin pettynyt, se ei oikein näkynyt mutta varmasti kiva jonkun oranssin huulipunan päällä.



Löysin myös söpöt höyhenkorvikset. Onhan se selvä homma, että nämä särkyy varmaan nopeasti, mutta onpahan kolmet jos yhdet menee rikki.

1 kommentti:

  1. Matta -kynsilakat on tosi upeita! Ja jotenkin kauhistelin nuita huulikiiltoja, koska henk. kohtasesti en osaa pitää minkäänlaisia huulipunia/kiiltoja huulilla :( Tapakysymys...

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)